lauantai, 25. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua!


Hyvää Joulua blogini lukijoille täältä vauhtitonttulasta!

----
Blogini elää pientä kriisikautta, ja olen miettinyt pariin otteeseen blogipäivitysten pistämistä hyllylle kokonaan. Syy on ajan puute. En vaan ehdi päivittämään tänne juurikaan mitään, ja hyvä kun ehdin niitä käsitöitäkään tekemään. Blogin ulkoasu ei ole niin siisti kuin haluaisin sen olevan, kun en ehdi sille oikein mitään tehdä. Lisäksi blogin sisältö elää omaa kriisiään. Tämä alkoi sekalaisena käsityöblogina, sillä sekalaisia käsitöitä olen aina harrastanut: teen tarpeeseen, mitä perheenjäseneni tai kuka tuttu milloinkin tarvitsee. Poikien vaatekaapit ovat täynnä sopivan kokoisia vaatteita tällä hetkellä, joten ompelut ovat olleet hyllyllä pitkään, kun ei ole tarvinnut mitään tehdä. Lisäksi tässä elämässä en oikein ehdi ompelemaankaan, kun se vaatii aina vähän sulkeutumista tuonne omaan kammioon, mitä en juurikaan ehdi nyt tekemään. Olen herätellyt vanhaa harrastustani neulomista ja innostunut siitä neulekerhoharrastuksen takia yhä enemmän. Harkitsin kokonaan uuden blogin aloittamista, mutta sitten peruin ajatuksen, kun itselle tuntuu tärkeältä listata näitä käsitöitä samaan paikkaan edelleen. Ensi vuonna blogissa siis todennäköisesti tulee olemaan kuitenkin enemmän sekalaisia neuletöitä kuin ompeluita, mutta ompeluista en kuitenkaan kokonaan aio luopua ;). Neuletöitä on tarkoitus tehdä itselle ja pojille, eli lastenvaateajatus ei kokonaan tästä blogista katoa ;) Toivottavasti blogini lukijat jaksavat silti pysyä mukana ja kommentoidakin, vaikka varmaan harvemmin tätä blogia ensi vuoden puolella päivitän kuin aikaisemmin. Mukavaa joulunaikaa kaikille!

2 kommenttia:

Tuia kirjoitti...

Minä luen! Ja minusta käsityöblogeissa saakin olla vähän sekalaisia käsityöjuttuja, juuri sellaisia, mistä itse on kiinnostunut :)

Hyvää joulua!

- Tuija

Haau kirjoitti...

Mukana pysyn ihan varmasti! Päivittele kun ehdit ja anna tulla vaan sekalaista tuotosta, sitä sitä tulee minunkin käsistäni.